Perjantain korisliigakierros käsitti kolme mielenkiintoista
ottelua. Niiden jälkeen Tampereenn Pyrintö jatkaa sarjassa puhtaalla pelillä
voitettuaan Namika Lahden vieraskentällä. Illan muut voittajat olivat KTP
Basket ja Namika Lappeenranta.
Pyrintö karkasi Lahdessa kotijoukkueelta heti kättelyssä.
Huima 40 pisteen voitto kirjattiin lopulta koriluvuin 76 – 116. Tamperelaiset
peluuttivat rosteriaan laajalla rintamalla onnistuneesti. Joukkueen tehokkain
oli heti kättelyssä hyvään vauhtiin päässyt Carl Lindbom, joka nakutti pelissä 19 pistettä. Kevin Lowe ja Antero Lehto saivat kasaan kahdeksantoista, Lamonte Ulmer ja Jesse Niemi viisitoista pistettä.
Normi-illan pelasi myös Damon
Williams, jonka iltapuhde tuotti neljätoista pistettä, viisi levypalloa ja
huikeat peräti kymmenen koriin johtanutta syöttöä. Lahden onnistuja yksinäinen oli
Emmanuell Holloway 26 pisteellä. Cedric Latimer heitti 17 pinnaa.
Vilpas Vikings avasi oman ottelunsa Kotkassa vahvasti
viemällä ensimmäisen jakson 18-26, mutta pitkässä juoksussa parempi oli KTP
Basket, joka nappasi sarjapisteen koriluvuin 96 – 89.
Kotkalaisten pistekunkku oli Sefton Barrett 26 pisteelllä ja kymmenellä levypallolla. Jukka Matinen sai kasaan kuusitoista ja
Devonne Giles kaksitoista.
Viikinkien ykköstykki oli Shawn Atepum,
joka parantaa otteitaan peli peliltä. Kotkassa Atepum heitti 23 pistettä. Marquis Hall sai kasaan 20, Alex Vaenerberg viisitoista ja Vesa-Pekka Laine yksitoista pistettä.
Illan tiukin pistevääntö käytiin Uudessakaupungissa, jossa
Korihait isännöi Namika Lappeenrantaa. Vieraat hallitsivat peliä kaksi
ensimmäistä jaksoa, eikä ukilaisten kiri jäänyt lopulta kuin himpun verran
vajaaksi, kun pisteet lähtivät lappeenrantalaisten matkassa itärajalle
koriluvuin 61 – 64. Ottelun ratkaisun heitti vapaaheittoviivalta yksitoista sekuntia
ennen loppusummeria Anttoni Tapio.
Vieraiden pisteet jakaantuivat tasaisesti
amerikkalaispelaajien kesken. Matthew
Gibson kokosi seitsemäntoista, Jason
Conley viisitoista ja Greg Loggins
neljätoista pistettä, Korihaiden ehdoton hahmo oli taas Mikko Jalonen, joka heitti 24 pistettä, otti kuusi levypalloa ja
antoi kaksi koriin johtanutta syöttöä.
Enemmän tai vähemmän vaivaiset haiparven jenkit olivat
vaisuja, Daniel Horton ja Chris Taft merkkauttivat aikakirjoihin
neljä, Ramon Dyer seitsemän pistettä.
Miesten Koriliiga jatkuu huomenna lauantaina yhdellä
ottelulla. Siinä Joensuun Karja isännöi Kauhajoen Karhua,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti