maanantai 22. lokakuuta 2012

Porvoon Tarmo haki pakkovoiton Kaarinasta



Ura Basket haastoi kotikentällään miesten koripallon ykkösdivisioona A:n sarjajohtaja Porvoon Tarmon kolme jaksoa tosissaan, mutta joutui nuolemaan näppejään, kun porvoolaiset rynnivät viimeisen jakson onnistumisillaan ottelun tapahtumiin nähden hieman liiankin selvään voittoon koriluvuin 83 – 102 (43-51). Voitolla Tarmo jatkaa divarin ylemmällä portaalla sarjan kärjessä tappioitta. Kotijoukkue sen sijaan majailee taulukon pohjalla neljällä tappiolla.

Ura Basket tuli alun sähläämisen jälkeen peliin mukaan hyvällä intensiteetillä ja vaikuttavalla pelirohkeudella. Nuori joukkue ei jäänyt kauaa miettimään alun epäonnistumisiaan, vaan paukutti ensimmäisen jakson tasoihin lukemiin 26-26.

Ensimmäisen jakson tapaan myös toinen jakso sujui kotijoukkueelta näyttävästi. Jakson lopulla joukkue kuitenkin sortui muutaman turhaan pallonmenetykseen, josta Tarmo rankaisi. Tauolle siis lukemissa 43-51.

Ottelun ratkaisu nähtiin viimeisellä neljännellä jaksolla, jolla virhevaikeuksiin joutunut kotijoukkue sortui toistamiseen useaan pallonmenetykseen, eivätkä heitotkaan enää osuneet. Rutinoitunut Tarmo repi jakson lopulta nimiinsä selvästi, ja pisteet matkasivat ansaitusti Porvooseen.

Tarmon ehdoton pelimies oli 35 pistettä pussittanut ja ilmatilaa mielin määrin 20 levypallolla hallinnut raamikas ja väkivahva Jerrah Young. Isiah Tate säkitti vieraille 18 ja sormivaivainen Teemu Hartikainen yksitoista pistettä
-Saimme otteluun hyvän startin, mutta aika ajoin emme pelanneet joukkueena. Puolustimme hyvin, emme antaneet kotijoukkueelle liikaa vapaita heittopaikkoja, Young sanoi.

Kotijoukkueen pisteiden teko lepäisi tuttuun tapaan yltiötaitavan Nolan Richardsonin harteille. Jenkki säkitti pisteitä välillä liki mahdottomista paikoista, mutta hyytyi toisella jaksolla, kun Tarmo alkoi puolustuksessa tuplata, välillä jopa triplata liukasta takamiestä. Richardson paukutti tästä huolimatta mukavat 29 pistettä. Bobby Nash sai kasaan 15, ennakkoluulottoman pirteästi esiintynyt Lauri Kuuluvainen kaksitoista ja vihdoinkin pelikunnossa ollut Miska Ahokas yksitoista pistettä. Santeri Latvalan (9) osumatarkkuus sen sijaan oli heikko.

Ura Basketin päävalmentaja Lars Ekström ei ollut lainkaan tyytymätön joukkueensa esitykseen, vaikka tappio tulikin.
-Teimme kentällä paljon hyviä asioita, mutta ratkaisevilla hetkillä tuli liikaa hassuja menetyksiä. Pahiten olimme altavastaajina levypalloissa (27-54), tähän asiaan meidän pitää jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota, Ekström mietiskeli.

Ekströmin mukaan Ura Basket on hyvällä tiellä kohti ruusuisempaa tulevaisuutta, mutta töitä tulevien voittojen eteen pitää tehdä päivästä toiseen aina vain enemmän.
-Lähtökohtamme kauteen oli se, että nyt pelaavat pelaajat kehittyvät entistä paremmiksi ja niin myös tapahtuu. Peli-ilmeemme oli tänään hyvä, päivän peli osoitti, että menemme kaiken aikaan eteenpäin. Ekström iloitsi.

Tarmon liki kaiken nähnyt pääkäskyttäjä Jouni Grönroos harmitteli, ettei joukkueen peli vielä tässä vaiheessa sarjakautta ole parhaassa iskussa, vaikka voittoja onkin tullut. Kiitosta porvoolaisluotsi antoi roimasti myös Richardsonille.
-Pelasimme korintekopaikat korin alle ja onnistuimme. Saimme 35 vapaaheittoa, joista 28 onnistui. Kolmen pisteen heitoissa olimme tänään todella huonoja. Tiesimme Richardsonin taidot, joten olimme pakotettuja välillä jopa triplaamaan häntä. Kotijoukkueelle täytyy tappiosta huolimatta onnitella, nuoret pelaajat menevät kaiken aikaa eteenpäin ja tänään he todella haastoivat meidät tosissaan, Grönroos sanaili.

Ura Basket on rakentanut tämän kauden divarijoukkueensa amerikkalaisia lukuun ottamatta lähes muutoin oman koripallokoulunsa kasvateista. Sunnuntaina onnistuminen oli lähellä, mutta sittenkin niin kaukana.

Illan ottelua seurasi monitoimitalolla harmittavan pieni yleisö. Seuraavissa kotiotteluissa olisikin enemmän kuin suotavaa, että kaarinalaiset jälleen kerran löytäisivät ottelut. Nyt nimittäin saadaan sitä, mistä on usean vuoden ajan puhuttu ja suureen ääneen peräänkuulutettu.

Oman kylän pojat tekevät sen, mitä osaavat. korisliigafinaalit.suomi kysyy, tekevätkö kaarinalaiset ja vastaavat omien junioreidensa huutoon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti