lauantai 27. lokakuuta 2012

Sarjanousija haastaa biisonit hyvin valmistautuneena

Korisliigaan viime keväänä pelaamalla noussut Forssan Koripojat isännöi tänään lauantaina hallitsevaa Suomen mestaria, Nilan Bisons Loimaata kotihallissaan Feeniksessä. Luvassa on historiallinen ottelu, sillä joukkueet kohtaavat ensimmäisen kerran korkeimmalla sarjatasolla, joten ottelusta ei puutu tunnetta, eikä varmasti myöskään vaarallisia tilanteita.

Koripojat on voittanut pelaamistaan viidestä ottelusta kaksi, joten sarjakauden alku on ollut kohtuullinen. Edellinen viikko sujui forssalaisilta kuitenkin luvattoman heikosti, kun se otti pataan kahdesti, ensin KTP Basketilta ja heti perään Namika Lehdeltä. Joukkue puolusti peleissä huonosti ja antoi vastustajien mellastaa kentällä liki sadan pisteen keskiarvolla. Kuluneen viikon kotijoukkue onkin sitten käyttänyt hyödykseen, harjoittelut antaumuksellisen kovaa sekä tutkinut biisonijoukkueen metkut ja kujeet todella tarkasti pelivideoita katsoen ja niitä analysoiden.
- Olemme saaneet valmistautua kuluneen viikon erinomaisesti ja uskon että joukkue on valmis otteluun, Koripoikien päävalmentaja Miikka Sopanen kertoo seuran nettisivuilla.

FoKoPo on heittänyt pelaamissaan otteluissa keskimäärin 80,4 pistettä ottelua kohden. Pistemääräisesti kovimmalla kädellä vastustajia ovat rankaisseet tarkkakätinen takamies Sami Ikävalko sekä Charlie Burgess, joiden kummankin ottelukohtainen pistekeskiarvo on 18. Molemmat ovat osuneet erinomaisesti kolmen pisteen kaaren takaa, sillä onnistumisprosentit ovat olleet reilusti päälle 65, Burgessin liki 70.

Takamieskaksikkoa ovat säestäneet vahvasti Jahmar Thorpe 14,7, Andrais Thornton 13,4 ja nuorten maajoukkueissa lukuisaan otteeseen esiintynyt Forssan oma kasvatti Markus Molenius 11,4 pisteen ottelukohtaisilla keskiarvoilla. Julius Pehkonen (ka 6,6), Olli Kaunomäki (3,2) ja Juho Helenius (3,6) ovat vastanneet joukkueen lopuista tehoista.

Nilan Bisonsilla on ollut aikaa valmistautua Koripoikien kohtaamiseen vain muutama arkipäivä sitten keskiviikon Kouvot -voiton. Joukkue on edelleen hakenut parastaan, mutta kuten joukkueen kapteeni Jeb Ivey voittoisan pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa lupasi, biisonilauma on valmis ottamaan forssalaisten haasteen vastaan ja osoittamaan, miksi se viime keväänä voitti Suomen mestaruuden.

Saviseudun lippulaivan yskähdellen käyntiin lähteneen koneen näkyvimpiä kammenveivaajia ovat alkukaudesta olleet Martin Zeno (ka 25,6) ja varsinkin Kouvot –pelissä tasoaan selkeästi nostanut Ivey (15,8). Mikko Koivisto (11,4) osoitti keskiviikkona, miksi maajoukkuelaituri on peli toisensa jälkeen merkattu mies, mitä tulee vapaisiin heittopaikkoihin. Ryan McDade (9,8) on taistellut leijonan lailla ilmapalloista korien alla ja alkukaudesta onnistunut kohtalaisesti myös pisteiden teossa, monien yllätykseksi myös vapaaheitot ovat uponneet.

Koripoikia vastaan suurimmat odotukset kohdistuvat maajoukkueen vakiokalustoon kuuluviin biisoniryhmän pitkiin pelaajiin, Matti Nuutiseen (8,8) ja Kimmo Muuriseen (6,3). Nuutinen on ollut puolustuspelaamisessa aktiivinen, mutta tuskaillut heittonsa kanssa. Muurinen puolestaan hakee edelleen yhteistä säveltä joukkueen kanssa; silti uusin biisoni jo muutamaan otteeseen väläytellyt monipuolisuuttaan. Kouvoja vastaan nakattu onnistunut kolmonen on yksi esimerkki tästä.

Kotijoukkue pelaa nyt jo 20. pääsarjakauttaan, kun Biisoneilla on vastaavasti menossa toinen kausi ylimmällä sarjatasolla. Vanhoista meriiteistä ei kuitenkaan ole hyötyä.

Forssalaiset ovat kauden alussa olleet huonoja pallollisina ja menetyksiä on kertynyt huomattavasti enemmän kuin loimaalaisille. Eniten menestyksiä on kirjattu Thorntonille, joka varsinkin sarjanousijoiden keskinäisessä kohtaamisessa Lapualla sähelsi pallon kanssa enemmän kuin olisi ollut tarpeen.

Biisoneiden voiton avaimet löytyvätkin edelleen tiiviistä joukkuepuolustuksesta ja pallollisen pelaajan haastamisesta vahvan paineen alaisuuteen. Heittopelin on oltava uomissaan, eikä hyvänä levypallojoukkueena tiedettyä Forssaa saa päästää hallitsemaan ilmatilaa. Kotijoukkueen pelin johtoa pitää häiritä korkealta ja korin alustat tukkia. Biisoneiden pitää edelleen luottaa omaan pelikirjaan ja olla nälkäisiä. Pahinta olisi tänään lähteä Tyykikylään takki auki. Jos niin tehdään, tulee noutaja.

Forssan Koripojat vs. Nilan Bisons Loimaa Forssassa, Feeniks –areenalla lauantaina 27.10.2012 kalkaen klo 19.30.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti