Forssan Koripojat otti maukkaan avausvoiton Korisliigassa
lauantaina, kun se kaatoi kotisalissaan kaukaa itärajalta Vorssaan, kuten seura
itse omilla nettisivuillaan kertoi, saapuneen Lappeenrannan Namikan jatkoajan
jälkeen koriluvuin 102 – 98. Näin forssalaiskannattajat saivat kerta heitolla
makeaa mahan täydeltä oikein kunnolla.
Ottelun kolme jaksoa sujuivat enemmän tai vähemmän
itärajalaisten komennossa, mutta viimeisellä jaksolla kotijoukkue ryhdistäytyi
ja nousi yksitoista sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Andrais Thorntonin korilla tasoihin.
Jatkoajalla FoKoPo tylytti vieraiden yritykset kerta
toisensa jälkeen. Lopullisen ratkaisun heitti Julius Pehkonen, jonka kolmonen siirsi kotijoukkueen jo
tavoittamattomaan viiden pisteen johtoon.
Koripoikien tehot lepäsivät pitkälti joukkueen pelintekijöissä,
kun huikeassa pelivireessä ollut Sami
Ikävalko nakkasi 30 ja Charlie Burgess 26 pistettä. Thornton
sai kasaan 17 ja hyvään vireeseen päässyt Markus
Molenius 14 pistettä.
Vieraiden tehot lepäsivät aivan liikaa amerikkalaiskaksikko Jason Conelyn ja Matthew Gibsonin harteilla, joista Conley heitti huikeat 28 ja
Gibsonkin peräti 26 pistettä.
Lauantaina liigakierroksella voittoihin ylsivät myös
Kouvolan Kouvot ja Salon Vilpas. Kouvot aiheutti jatkoaikavoitollaan 101 – 97 Namika
Lahdella jo kauden toisen tappion. Viikingit puolestaan tekivät saman
sarjanousija Lapuan Korikobrille, joka sai poistua Salohallista kotimatkalle 94
-80 tappion kärsineenä.
Kouvojen tehomies oli maajoukkuedebyyttinsä syksyllä tehnyt Antto Nikkarinen, joka teki 21
pistettä. Chris Hester sai kasaan 25
ja Ilari Seppälä 16 pistettä. Namikan
tehokkain oli Roope Suonio 21
pisteellä. Louis Johnson sai kasaan
pisteen vähemmän ja Emmanuel Holloway
17 pistettä.
Salossa huimalla pelipäällä oli Marquis Hall 31 pisteellä. Shawn
Atupem heitti neljätoista, Eero
Lehtinen ja Alex Waenerberg
kymmenen pojoa. Eniten salolaisyleisöä kuitenkin sykähdytti Ilmari Kallio, joka oli pelissään
ennakkoluuloton ja onnistui kovilla prosenteilla saamaan kasaan 14 pistettä.
Korisliiga jatkuu sunnuntaina, kun Kauhajoen Karhu isännöi
Nilan Bisons Loimaata. Maanantaina urakkansa aloittaa Joensuun Kataja, jonka
vastustaja Joensuu Areenalla on Uudenkaupungin Korihait.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti