perjantai 5. lokakuuta 2012

Damon Williams uskoo Pyrinnön menestykseen



Tampereen Pyrintö aloitti miesten Korisliigan murskaavalla vierasvoitolla sarjanousija Lapuan Korikobrista koriluvuin 79 – 93 (45-47). Kotijoukkue sinnitteli seurahistoriansa ensimmäisessä pääsarjatason ottelussa tasaisesti tauolle asti, mutta sen jälkeen tahti muuttui, ja kokenut tamperelaisryhmä karkasi vastustamattomasti voittoon.

Voiton pääarkkitehtina hääri jälleen kerran, kukas muu kuin Tampereen Pyrinnön todellinen seuraikoni Damon Williams, joka aloitti oman liigakautensa muhkealla ja kotimaan kentillä todella harvoin todistetulla tripla-tuplalla heittämällä 19 pistettä. raapimalla kymmenen levypalloa sekä antamalla käsittämättömät kymmenen koriin johtanutta syöttöä.

38 -vuotiaalla Williamsilla käynnistyi keskiviikkona jo yhdeksäs kausi Korisliigassa. Ennen Pyrintöön siirtymistään Williams ehti pelata kaksi kautta silloisessa Pyrbasketissa, kauden KTP:ssä ja nyt siis viimeiset kuusi kautta Pyrinnössä ja tahti on ollut huikea ja jatkuvat  onnistumiset kaikkea muuta kuin kortilla.

Etelä -Coloradon yliopiston kasvatti on siis eittämättä yksi liigan valovoimaisimmista tähdistä, joka pystyy pelaamaan ilta toisensa jälkeen omalla tasollaan ja auttamaan joukkuetta kokemuksellaan ja huikealle osaamiselleen sekä tahdonvoimallaan ja esimerkillään voittoihin. Mutta mikä kokeneesta kehäketusta sitten tekee näin hyvän ja kaikkien kunnioittaman, joidenkin jopa pelkäämän pelaajan?
-Oikea ammattilainen suhtautuu kaikkeen tekemiseen tosissaan. Hän on sataprosenttisesta omistautunut lajille, joukkueelle ja sen valitsemalla pelityllille kaikissa olosuhteissa, olivatpa ne sitten millaiset tahansa, Williams sanoo korisiigafinaalit.suomi -sivuston haastattelussa.

Damon Williams tiedetään suomikoriksen seuraajien joukossa intohimoiseksi harjoittelijaksi, joka ei säästele itseään missään tilanteessa. Myös tätä kautta silmällä pitäen 38 -vuotias jenkki on harjoitellut Pyrinnön uuden päävalmentajan, Ville Tuomisen komennossa kovaa, mutta näkee oman roolinsa joukkueessa hieman aikaisempia vuosia poikkeavana.
-Tällä kaudelle ensisijainen tehtäväni on näyttää nuoremmille pelaajille oikeaa esimerkkiä ja tietysti olla kaiken aikaa valmiina pelaamaan jokaisessa pelissä niin hyvin kuin pystyn. Minun ja koko joukkueen pitää olla joka hetki valmiina, sillä tiedämme, ettemme kaikki pelaa joka ilta hyvin, en minäkään. Näissä tilanteissa vastuunkantajia pitää löytyä laajalta rintamalta, Wlliams miettii.

Pyrinnön tämän kauden joukkueesta seuraikonilla ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Vaikka joukkue on sitten viime kauden uudistunut melkoisesti, Williams sanoo, että joukkue voi olla paras Pyrintö, missä hän on koskaan pelannut.
-Meidän tavoitteemme on voittaa jokainen ottelu. Tänä vuonna meillä on uusi päävalmentaja ja sellaisia pelaajia, jotka ovat palauttaneet voittamisen nälän ja halun kehittyä entistä paremmiksi päivä päivältä. Carl Lindbomilla ja Lamonte Ulmerilla on edessään pitkä ammattilaisura Euroopassa. Päävalmentajamme Ville Tuominen on nälkäinen ja hänelle on selkeä käsitys siitä, millaista koripalloa hän haluaa joukkueen pelaavan. Pidän tuollaisista asioista ja asenteesta ja tunnen olevani onnekas, kun saan olla mukana tässä joukkueessa, Williams jatkaa.

Tampereen Pyrinnön Korisliigakausi jatkuu tänään keskiviikkona kotiottelulla Pyynikin palloiluhallissa. Tamperelaiset saavat illalla vastaansa kauden avauskierroksella valmentajauransa sadannen voiton saavuttaneen Sami Toiviaisen käskyttämän, Pyrinnön ohella yhdeksi sarjan ennakkosuosikiksi nostetun KTP Basketin Kotkasta, joka sekin aloitti kauden murskavoitolla kaatamalla Kouvolan Kouvot 25 pisteen marginaalilla Kymenlaakson derbyssä.

Ottelu Pyynikillä alkaa klo 18.30. klf.suomi seuraa ottelua livenä ja kertoo myöhemmin illalla, miten pelissä kävi; ja ennen kaikkea, millaiseen suoritukseen Williams ottelussa ylsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti