maanantai 8. lokakuuta 2012

Jussi Eskola kuritti biisoneita kaaren takaa



Hallitsevan Suomen mestarin, Nilan Bisons Loimaan Korisliigakauden 2012 – 2013 avaus sujui Kauhajoella alavireisesti ja kaikkea muuta kuin laaditun pelisuunnitelman mukaan. Kotijoukkue Karhu huuhtoi biisoneiden voitonhaaveet sadevesiviemäriin neljännen jakson onnistuneilla kolmosilla ja otti jo kauden toisen voittonsa lopulta täysin ansaitusti koriluvuin 90 – 82 (39-41).

Biisonit karkasivat toisen jakson puoliväliin mennessä jo peräti neljäntoista pisteen johtoon, mutta loistava momentum ja karkumatka jäivät käyttämättä. Karhu tiivisti toisella puoliajalla puolustustaan ja onnistui riehakkaan ja todella kovaäänisen kotiyleisön riemuksi kolmosissaan. Jakson kuluessa kauhajokiset heittivät yhteensä kuusi kolkkia sisään ja karkasivat lopullisesti tavoittamattomiin.

Pahiten loimaalaisia kuritti kaaren takaa aivan käsittämättömässä heittovireessä ollut Jussi Eskola (18/2), joka upotti seitsemästä kolmosestaan peräti kuusi. Eskolaa säesti erinomaisesti Ilkka Vuori (20/5), joka onnistui jokaisessa kolmessa kaaren takaa ammutussa vedossa, myös vapaaheitoissa Vuori oli jäätävä varsinkin ottelun ratkaisuhetkillä. Karhumainen  J`Nathan Bullock (17/10) kokosi muikean tuplatuplan,  myös Giordan Watson (13/6) täytti hänkin paikkansa loistavasti.

Nilan Bisons irtosi alun karkumatkalle Jeb Iveyn ja Martin Zenon onnistumisilla. Karkumatka kuitenkin tyssäsi tylysti, kun joukkueen heitot joko kolisivat rautoihin tai menivät kokonaan ohi korirenkaan. Samaan syssyyn pelirohkeus katosi ja itseluottamus kärsi kovan kolauksen, eikä joukkue enää missään vaiheessa pystynyt nousemaan omalle tasolleen.

Biisoneiden tehot lepäsivät aivan liikaa Zenon harteilla. Laituri säkitti muhkeat 33 pistettä ja kaapi viisi levypalloa, muttei pystynyt yksin nostamaan joukkuettaan voittotaistoon. Iveyn saldo oli 20 pistettä, neljä onnistunutta kolmosta toki varmistivat sen, että jenkkitakamiehen uskomaton peräkkäisissä otteluissa onnistuneiden kolmosten putki ei kun jatkuu.
-Pelimme oli varsinaista ylä- ja alamäkeä. Karkumatkalla saimme hyviä stoppeja, pääsimme juoksemaan nopeita hyökkäyksiä ja osuimme vapaista heittopaikoista. Sitten pelirytmi katosi, emmekä  voi alkuunkaan olla tyytyväisiä esitykseemme. Meillä on vielä todella paljon parannettavaa ollaksemme parhaimmillamme, yhdeksän pistettä pelissä heittänyt maajoukkuelaituri Matti Nuutinen harmitteli.

Biisoneiden päävalmentaja Greg Gibsonin mielestä joukkueen liigakauden avaus muistutti aivan liikaa huonosti sujuneen pre season –kauden otteluita, joissa peli sujui reilut kaksi jaksoa, mutta hajosi sen jälkeen.
-Annoimme vastustajan heittää loistavasti. Olimme myös pehmeitä. Kuusitoista menetystä oli aivan liikaa. Olimme tänään askeleen jäljessä, emmekä ansainneet voittaa. En ole huolissani hyökkäyspelaamisesta, mutta puolustuksen kanssa meillä riittää töitä vaikka kuinka, Gibson analysoi, mutta vakuutti rauhalliseen tyyliinsä, että joukkue parantaa peliään päivä päivältä.
-Kimmo Muurinen pukee  keskiviikon kotiavaukseen Katajaa vastaan. Muurinen antaa meille paljon lisää pelillisiä mahdollisuuksia, Gibson vakuutti.

Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara löysi voiton avaimet myöhäisherännäisestä ja aggressiivisesta puolustuspelaamisesta sekä  joukkueen hyvällä tasolla olevasta itseluottamuksesta.
-Tämä oli meille kauden toinen voitto keskinkertaisella esityksellä. Vaikka voitimme, teimme alokasmaisia virheitä. Toki voittoon pitää olla tyytyväinen, sillä onhan hallitsevan mestarin voittaminen aina hieno asia. Tammivaara mietti.

klf.suomi oli paikalla Kauhajoella. Yön yli nukkumisen jälkeen sivustolta löytyy analyysi ottelusta. Siinä kerrotaan, mitä, miksi ja mitä tästä seuraa. Lisäksi kerrotaan, mitä yksi ottelun ratkaisijoista, Ilkka Vuori totesi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti