keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Game Day 1 – Joensuussa valmiina finaalin alkuun

Nilan Bisions Loimaan seurahistorian ensimmäisen ja historiallisen Korisliigafiinalin alkuun Joensuussa on aikaa vajaa tunti. Joukkue on saapunut pelipaikalle hyväkuntoisena ja luottavaisena. Parhaillaan joukkue lämmittelee Joensuun jäähallin parketilla.
Halliin ovat ehtineet sisälle myös äänekkään biisonifanit. Tosin ottelun luonne on pääsylippujen suhteen hieman erikoinen. Jokaisen fanin käteen on lyöty lippu, joka oikeuttaa Kataja Basketin kauden 2008 - 2009 runkosarjan otteluun. Miten niin ammattimaista?

Bloogaajalla on kädessään lippu päätykatsomoon numerolla  01715. Sisäänkäynnissä bloggaajalle ilmoitetaan kylmäsävyisesti, ettei lippu käy otteluun, koska se on vain runkosarjapeliin oikeuttava lippu. Lopulta asia selviää ja hektinen ylösheiton odotus voi alkaa

Jäähalli on avara ja iso, valoisa. Musiikki pauhaa kovaäänisistä korvia huumaavasti. Vaihtopenkkejä vastapäätä sijaitsee neljä aitiota. Yhteen niistä on kutsuttu vierailulle fanimatkalla mukana oleva keskustan entinen kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä. Vaikuttaa vahvasti siltä, että OLU on myös ainakin hetkeksi ottanut kutsun vastaan.

Fanilauman katsomopaikat löytyvät parketin tasolta, siitä päädystä, johon Biisonit hyökkäävät ensimmäiseksi, Kokovartalotrikooseen pukeutunut Juho on jo paikalla, niin myös biisonilippu ja kannustusrumpu. Hallille ilmestyy myös ikikonkari Olavi Lehtimäki, joka on matkannut Lohjalta Joensuuhun koko päivän.

Ottelu on nähtävissä suorana Urho TV:ltä. Lähetys ensimmäisestä finaalista alkaa klo 18.15. Matsia voi seurata isolta screeniltä ainakin Loimaan Seurahuonella.

Mökää mökkiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti