9. toukokuuta 2012 on historiallinen päivä. Sarjanousija Nilan Bisons mylvii mestaruutta, eikä turhaan voitettuaan Joensuun Katajan korisliigan finaalisarjassa otteluvoitoin 3 - 1. Mutta entäpä seuraava päivä? Miltä se kulta sitten maistuu?
Kulta maistuu suussa kissanpaskalta, kiitos eilen vietyn kultajuhlan paikallisessa seurustelubaarissa. Otsalohkoja jomottaa, lihakset ovat kipeät, ääni on kadoksissa ja kurkku on kuiva kuin beduiinin sandaali. Kaiken lisäksi kurkkuun on yön aikana ilmestynyt kummallisia valkoisia läikkyjä rusopunaisiiin hetuloihin. Angiinako vai mikä? No ei haittaa.
Perustajäsenen vaimo, äitini, kertoo illan päättyneen omalta osaltani yöllä neljän jällkeen. Mikäs ihme tuo on, kun olen elänyt elämäni yhden onnellisimmista illoista parhaiden kavereiden sekä joukkueen ja sen taustajoukkojen kanssa. Seurahuoneen alakerran yökerhossa kultajuhlaa on viettänyt useampi sata biisonifania ilakoiden, laulaen ja mylvien. Juhlat olivat onnistuneet.
Vajaan kolmenkymmenen vuoden toimittajaurani aikana olen ehtinyt seurata useiden joukkueiden ja yksilöiden menestystarinaa alusta loppuun. Olen ollut varma, etten koskaan pääse osalliseksi sitä suurinta kliimaksia, mestaruutta tai suurinta mahdollista voittoa, mutta toisinhan tässä kävi – kiitos Nilan Bisons Loimaan.
Ensimmäiset juhlat on juhlittu. Seuraavat odottavat nurkan takana. Tiistaina Loimaan kaupunki juhlistaa mestareitaan. Silloin siis kaikki torille. Ja sitten ei kun uutta matoa putkeen, Euroliiga kutsuu biisoneita. Minä lupaan ainakin lähteä sille fanimatkalle, suuntautuipa se sitten Valko-Venäjälle, Turkkiin, Kreikkaan tai minne tahansa.
Sitä ennen manageri Ari Hannullalla ja monella muulla riittää tekemistä. Tälle kaudella rakennettu 380 000 euron budjetti pitää liki kaksinkertaistaa. No hätä, siinä ukot onnistuvat.
Kiitos Nilan Bisons Loimaa. Ja tietysti myös kaikki Korikonkarit. Melkein voisi ajatella kirjoittamisen lopettamista tykkänään. Pitäsiköhän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti