Salon Vilppaan liigamiehistö sai kaksi uutta palasta rosteriinsa, kun päävalmentaja Mikko Tupamäki nosti seuran A -poikaikäiset Vesa-Pekka Laineen (18) ja Jesse Virtasen (17) edustusmiehistöönsä. Vilppaan liigaryhmä on näin ollen enää viimeistä palaa vaille valmis, sillä viikolla Saloon saapuneet Marquis Hall ja DeAngelo Alexander ovat miellyttäneet valmennusjohdon silmää, ja etsinnän kohteena on enää mitat täyttävä sisäpelaaja.
180 –senttisen Laineen ja kaksi senttiä lyhyemmän Virtasen pääpaikka on luonnollisesti Tommi Sainion valmentamassa A-poikien SM-sarjaan tähtäävässä ryhmässä, mutta molemmat harjoittelevat pääsääntöisesti edustusjoukkueen mukana.
Päävalmentaja Tupamäki uskoo kaksikolla olevan tulevaisuudessa merkittävän roolin salolaisjoukkueessa, sillä kova työ tuottaa taatusti tulosta.
- Molemmat nuoret miehet ovat vetäneet hyvän kesän miesten ryhmässä, ja kehitystä on tapahtunut niin fyysisellä kuin pelillisellä puolella. Laine ja Virtanen ovat hyvällä asentyeella varsutettuja pelaajia, joiden kehityksen kannalta on tärkeää päästä harjoittelemaan haastavassa ympäristössä, toteaa Tupamäki nuoriso-osastostaan.
Vilpas aloittaa harjoituspelien sarjan perjantaina, jolloin se kohtaa Loimaan liikuntahallilla hallitsevan Suomen mestarin, Nilan Bisonsin. Kotiturnaus on edessä kahden viikon päästä Salohallissa. Vilpas kohtaa tuolloin ensin lauantaina Kauhajoen Karhun ja sen jälkeen sunnuntaina Hongan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti