Miesten koripallon ykkösdivisioona A:n sarjakauteen
parhaillaan valmistautuva Ura Basket päätti päävalmentajansa Lars Ekströmin ”moitohappoviikoksi”
nimeän harjoitusrupeaman sunnuntaina Liedon palloiluhallissa voittoon Ruotsin
toiseksi ylimmällä sarjatasolla pelaavasta BK Järvasta koriluvuin 89 – 74 (42-39).
Ekström peluutti voittoisassa ottelussa omaa
pelaaja-arsenaaliaan tasaisesti ja antoi jokaiselle pelaajalle mukavasti
peliaikaa. Poissa kokoonpanosta olivat erinäisten pikkuvammojen takia
avausviisikosta paikkaa hakevat Miska
Ahokas (nilkka) ja Erkka Lahti
(selkä) sekä Oskari Virolainen ja Lauri Kuuluvainen. Pelaavassa
kokoonpanossa ei nähty sunnuntaina, eikä nähdä jatkossakaan Jussi-Pekka Saarta, joka on pistänyt
pelitossut naulaan kesken valmistaan harjoituskauden motivaation puutteen
takia.
-Joukkue on pelannut yhdeksän päivän aikana todella monta
ottelua, joissa on ruotsalaisten lisäksi kohdattu kaksi Korisliigajoukkuetta
sekä pelattu yksi Suomen Cupin ottelu. Pelien lomassa veimme torstaina ja
perjantaina läpi todella ranktn ylämäkijuoksuharjoitukset, joten ei ihme, jos
jollain pelaajista on hieman paha olo. Tärkeintä tämän viikonlopun otteluissa
oli se, ettei kukaan loukkaantunut, Ekström mietti Lietohallin parketilla.
BK Järva kiusasi kaarinalaisia vain ensimmäisen jakson ja
tyytyi sen jälkeen takaa-ajajan rooliin, joka ei tuottanut tulosta.
Kotijoukkueen tahtipuikkoa heilutti
karkumatkalla taukoon mennessä viisitoista pistettä pussittanut Rick Nash, joka koki toisella jaksolla
kovia korinaluskahinoissa ja jäi lopulta 17 pisteeseen.
Uran pelijohdosta vastasi Nolan Richardson, joka pussitti näkymättömän tehokkaasti 21 pistettä.
Viime kauden päätteeksi Suomen mestaruuden Nilan Bisons Loimaan riveissä
voittanut, nyt Ura Basketissa lisävastuuta hakeva Santeri Latvala oli tuttuun tapaansa perusvarma ja sai kasaan 14
pojoa. Ura Basketin omista nuorista mukavasti vastuuta saivat 14 pistettä
upottanut Teemu Ritanotko, vastustajan
isoja miehiä rohkeasti haastanut Joona
Forsström, joka hiipui neljän virheen myötä kuuteen pisteeseen sekä vasta
seuran kanssa kolmivuotisen sopimuksen tehnyt superlahjakkuus, B-ikäinen Riku Laine, jonka pelirohkeus tuotti
mukavat yksitoista pistettä.
-Joukkueena olemme menneet kaiken aikaa eteenpäin. Olemme
viime viikot opetelleet harjoittelemaan kunnolla. Joukkue harjoittelee kaksi
kertaa päivässä ja saamme aamutreeneihinkin mukaan aina vähintään kymmenen
pelaajaa. Harjoittelemme nyt fyysisesti raskaasti mutta oikein. Näin on
edettävä, mikäli haluamme kasvattaa omista nuorista pelaajista hyviä
divaritason pelaajia, Ekström korosti.
Jenkkikaksikkoonsa Ekström vakuutti olevansa enemmän kuin
tyytyväinen. Täsmähankinnat istuvat joukkueeseen juuri niin kuin on ajateltu.
-Jenkit tekevät kentällä juuri sen, mitä haluan. He tuovat
tarpeellista osaamista ja itseluottamusta nuoreen joukkueeseen, jonka
pelaajista jokaiselle, myös Riku Laineelle, on kauden aikana luvassa
peliminuutteja divarissa. Minun filosofiani on se, että ne, jotka tätä hommaa
päivittäin tekevät kehittyäkseen mahdollisimman hyviksi pelaajiksi, myös
pelaavat, Ekström vannoi.
Ura Basketin harjoituskausi jatkuu vielä ennenlokakuussa
käynnistävää ykkösdivisioonan sarjakautta kahdella harjoitusottelulla, joissa
kaarinalaiset kohtaavat ensin läntisen alueen kakkosessa pelaavan KY-Sportin
sekä vielä juuri kauden kynnyksellä yhdysvaltalaispelaajista kootun Team USA
Selectin.
klf.suomi -sivusto seuraa
kaarinalaisten edesottamuksia niin näissä
otteluissa kuin myös tietenkin koko alkavan sarjakauden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti