maanantai 30. heinäkuuta 2012

KTP-Basket kaappasi Antwine Williamsin


Sami Toiviaisen päävalmentama KTP-Basket vahvistaa rivejään kaksi edellistä kautta Tampereen Pyrinnössä pelanneella Antwine Williamsilla.
Pääasiassa heittävänä takamiehenä pelaava Williams voitti Pyrinnön riveissä Suomen mestaruuden kaudella 2010-2011 ja oli yksi joukkueensa kantavia voimia myös viime kaudella heittäen keskimäärin 15,5 pistettä ja ottamalla 5,3 levypalloa ottelua kohden.
Ennen Suomeen siirtymistään 37-vuotias amerikkalainen on pelannut Italian, Saksan ja Brasilian sarjoissa.

KTP-Basketin päävalmentaja Sami Toiviainen uskoo uuden hankinnan mittavaan kokemukseen. Toiviainen on erittäin tyytyväinen senkin takia, että Williamsista joukkue saa hyvän korintekijän ohella vahvan puolustuspään pelaajan.
– Williamsin monipuolisuus ja kokemus olivat suurimpia syitä, miksi halusin hänet Kotkaan. Olen kuullut hänestä pelkästään positiivisia asioita sekä pelaajana että persoonana, Toiviainen ylistää.

Toiviaisen mukaan hän tulee peluuttamaan Williamsilla alkavalla kaudella sekä kakkos- että kolmospaikoilla. Uuden seuran vahvuuteen konkarin odotetaan liittyvän siinä vaiheessa kun ensimmäiset harjoituspelit käynnistyvät. Harjoituspelejä kotkalaiset pelaavat näillä näkymin ainakin Tampereella, Kouvolassa ja Viron Rakveressä.

Tällä hetkellä KTP-Basketilla on kasassa vahva runko joukkueeseen, kun seuralla on pelaajasopimukset kaudelle 2012-2013 myös Bojan Sarcévicin, Timo Heinosen, Devonne Gilesin, Jukka Matinen, Michael Poundsin, Joonas Lehtorannan, Milos Dobrasin, Vesa Heinosen sekä Joona Karppisen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti