Loimaan Korikonkareiden tyttökoripallokoulun kasvatit, 17-vuotiaat Johanna Heinonen, Tiia Parttimaa ja Fanny Korpela hakevat alkavalla naisten SM-sarjakaudella 2012-2013 viime kautta isompaa roolia edustamassaan seurassa.
Tutussa seurassa loimaalaiset jatkavat hyvillä mielin ja uskovat kovan työn tuottavan tulosta ja entistä enemmän vastuuta myös naisten ylimmällä sarjatasolla.
– Olen iloinen, että saan jatkaa Alussa. Tämä on nyt kolmas kauteni Alussa ja haluan mennä eteenpäin, kertoo laiturina pelaava Johanna Heinonen.
Heinonen on tehtaillut alasarjoissa ja nuorten peleissä hyviä tilastoja, mutta kovassa naisten SM-sarjassa läpimurto on vielä tekemättä.
– Sen vuoksi töitä tehdään, että peli kulkisi myös SM-sarjassa. Tarvitsen vielä lisää rohkeutta etenkin hyökkäyspelaamiseen, Heinonen jatkoi Forssan Lehdelle antamassaan haastattelussa.
SM-sarjaseuran manageri Jyrki Tulander on hänkin tyytyväinen kolmikon jatkoon Alussa.
– Tytöt pelasivat meillä jo viime kaudella, mutta vähillä minuuteilla. Tarkoitus on, että tytöt kehittyvät ja pelaavat jo isommassa roolissa. Heistä on tarkoitus tehdä meidän tulevia runkopelaajiamme, kertoo Jyrki Tulander.
Forssan Alku sijoittui viime kaudella naisten SM-sarjassa neljänneksi, mutta aikoo nyt alkavalla kaudella tapella tosissaan Suomen mestaruudesta. Loimaalaiskolmikon ohella forssalaisilla on ensi kauden kattavat pelaajasopimukset myös amerikkalaisten Sarah Milesin ja Epiphanny Woodsonin, sekä kotimaisten Laura Saarisen, Jenny Virosen, Juta Jahilon, Sanna Heleniuksen, Henna Koposen ja Noora Järvikankaan kanssa. Joukkueen päävalmentajana toimii Jari Marjamäki.
|
tiistai 28. elokuuta 2012
Loimaalaiskolmikko hakee peliaikaa Forssassa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti