Korisliigakauden 2011-2012 päätteeksi Torpan Poikien paidassa pronssimitalin kaulaansa pujottanut, Suomen maajoukkuerinkiin kesäksi yhdessä muun muassa Nilan Bisons Loimaan pelaajien Tuukka Kotin, Mikko Koiviston ja Matti Nuutisen kanssa valittu 20-vuotias ja peräti 206-senttinen Curt Lindbom vaihtaa seuraa.
Lindbom on päättänyt ottaa urallaan vastaan uuden haasteen ja liittynyt Nilan Bisons Loimaalle välierissä hävinneen Tampereen Pyrinnön pelaajarosteriin. Tampereella Lindbom saa käskyttäjäkseen tulokasvalmentaja Ville Tuomisen. Torpan Poikia puolestaan valmentaa ensi kaudella montenegrolainen Mihailo Pavicevic.
Päävalmentaja Tuomisen mukaan Lindbom tuo Pyrinnön joukkueeseen kaivattuja uusia tuulia ja nuoruuden intoa.
– Lindbomilla on edessään erittäin valoisa tulevaisuus eurokentillä. Siksi onkin hienoa, että hän koki Pyrinnön parhaaksi välietapiksi; varsinkin kun ottajia olisi riittänyt muuallakin, Tuominen sanoo ja vakuuttaa olevansa varma, että Tampereella pelataan myös ensi kaudella Suomen mestaruudesta.
Pitkänä heittävänä laiturina viihtyvä Lindbom teki Korisliigadebyyttinsä 17-vuotiaana Espoon Hongan paidassa ja juuri Pavicevicin valmennuksessa. Edelliskauden Suomikoriksen suurlupaus vietti Saksan Bundesliigasa pelaavassa Frankfurt Skyliners-joukkueessa ennen kuin palasi viime kaudeksi Torpan Poikiin. Munkkalaisten paidassa Lindbom nöyryytti uutta seuraansa pronssiottelusarjassa parhaimmillaan/pahimmillaan riippuen katsontakannasta 21 pisteen edestä.
– Pyrintö on yksi Suomen parhaista joukkueista, joten odotan innolla tulevaa kautta. Minulle on tärkeä saada uusia haasteita, lisäksi on tärkeää päästä pelaamaan hyvän joukkueen kanssa europelejä. Olen vakuuttunut, että yhteistyö Ville Tuomisen kanssa on minulle hyväksi, Lindbom toteaa Pyrinnön nettisivuilla.
Lindbon on pelannut urallaan 71 nuorten maajoukkueottelua. Päättyneellä kaudella Tapiolan Hongan kasvatti oli kotimaisten pelaajien ehdotonta aatelia nuoresta iästään huolimatta, ja hänet palkittiinkin Korisliigan palkintogaalassa kauden parhaana kuudentena pelaajana.
– Lindbomin kaltaisen pelaajan saaminen Pyrintöön on upea juttu. Ensi kauden tavoitteemme on pelata ehdottomasti mestaruudesta, Pyrinnön GM Jarmo Hakanen kertoo ja paljastaa, että seura tiedottaa uusista pelaajasopimuksista aivan lähiaikoina parin viikon sisällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti